Yhä useampi shoppailija ja tavara on siirtynyt verkkoon

Vaatteita on moni ostanut netistä jo vuosikausien ajan, joten se ei sinänsä ole enää mikään uusi ilmiö. Tarjolla on kuitenkin yhä enemmän erilaisia nettikauppoja ja kaikenlaista tavaraa, jota varten ei enää tarvitse mennä kauppaan, sillä sen saa näppärästi kotiinkuljetettuna suoraan netistä. Yhä useammalle tulee mieleen tarkastaa netin tarjonta ennen perinteiseen myymälään menemistä. Miten paljon helpompaa onkaan hoitaa esimerkiksi joululahjaostokset hyvissä ajoin mukavasti kotisohvalta käsin kuin että asiaa stressaisi viikkoa ennen joulua ja joutuisi ravaamaan kaupasta toiseen jotain tiettyä juttua etsien. En itse ainakaan jaksa enää semmoista, eikä nähtävästi moni muukaan, sillä niin moni on alkanut hoitaa valtaosan ostoksistaan verkossa.

Olen itse tykästynyt online-shoppailuun ja usein päädyn ostamaan netistä tarvitsemani asiat, mikäli se vain on suinkin mahdollista. Netistä on tullut ostettua vaatteiden, kenkien ja laukkujen lisäksi muun muassa erilaisia tarvikkeita joogaa varten aina joogamatoista, jooganauhoista ja joogakirjallisuudesta lähtien, jonkin verran kosmetiikkaa ja hiustenhoitotuotteita, yhdet silmälasit ja säännöllisin väliajoin sekä tavallisia että värillisiä piilolinssejä, kirjoja ja piirustustarvikkeita, vitamiineja ja proteiinijauhetta, keittiöön pöydän ja olohuoneeseen nojatuolin ja sohvapöydän sekä skeittilaudan.

Netistä löytää ihan älyttömän paljon kaikkea, joten voisikin sanoa, että tuskin on olemassa montaa sellaista asiaa, joita ei netistä voisi itselleen hankkia! Joskus netissä surffaillessa ainakin minusta itsestäni tuntuu siltä, että kärsisin jatkuvasta rahapulasta, kun tarjolla on niin valtavasti kaikkea ostettavaa. Onneksi pahassa paikassa voivat pikavipit tulla kyseeseen, jos palkkapäivä on vasta vähän myöhemmin ja netissä on juuri sillä hetkellä käynnissä joku oikeasti hyvä alennuskampanja.

Netissä myydään paljon sellaisia asioita, joiden ei olisi edes voinut kuvitella olevan myynnissä verkossa! On aina niin hauska törmätä johonkin uuteen tuotekategoriaan nettikaupassa, jolloin tulee tietynlainen ahaa-elämys ja innostus, jonka myötä tekee mieli samantien hankkia kyseinen tuote itsellekin. Hiljattain törmäsin lemmikkieläintarvikekauppaan netissä ja bongasin, että siellä myydään kissanhiekkaa kotiinkuljetettuna. Ei kahta kertaa tarvinnut miettiä, vaan tilasin samantien netistä kissoilleni hiekkaa kuukausien tarpeeksi. Ihan mahtava idea, sillä kissanhiekkaa on niin ärsyttävää raahata eläinkaupasta kotiin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *